Pohjoisen Keski-Suomen pimeä vuodenaika tarjoaa mahdollisuuden paeta kaupungin valosaastetta ja kiirettä luonnon ihmeiden ääreen.
Hämärän laskeutuessa pehmeänä huopana Sydänsuomen ylle herää henkiin jotakin ainutlaatuista. Kaamos ei ole vain valon poissaoloa, vaan hiljaisuuden, sinisen hetken, tarinoiden ja revontulten tanssin aikaa – ajanjakso, jolloin luonto kuiskii hiljaa, mutta voimakkaasti.
Kun aurinko pysyy horisontin takana, kirkastuvat tähdet, tunnelmat ja aistit. Juuri silloin metsät kuiskivat tarinoita, polut kutsuvat retkille ja jäätyneet järvet tarjoavat täydellisen alustan liikkua, hengittää ja kokea jotain ikiaikaista. Pimeyden keskellä hiljaisuus ei ole Sydänsuomessa tyhjyyttä, vaan täyttä elämää.
Kekrin aika Vanhallatalolla
Syksyn edetessä kekrin aikaan, vanhaan suomalaiseen sadonkorjuun ja vuodenkierron juhlaan, alkaa valo vähetä ja kaamos pikkuhiljaa hivuttautua. Kekri käynnistää vuodenajan, jota kaamos pitää sylissään.
Kekri on sekä kuoleman että uuden alun juhla, aivan kuten kaamoskin voi symbolisesti olla: pimeä kausi, jolloin luonto vetäytyy lepoon ja ihminenkin saa luvan rauhoittua, kunnes valo taas palaa. Kekriin kuuluu esi-isien muistaminen, tulien poltto, ruuan jakaminen ja yhdessäolo.
Vanhallatalolla Pihtiputaan Korppisilla vietetään kekriä niin kuin ennen vanhaan – ilman kaupallista hälyä, keskellä karjatalouden arkea ja syksyn pimeyden mystiikkaa. Kekrinä kestitään väkeä oman tilan antimilla: naudanlihalla, juureksilla, kaaleilla ja sienillä, kotikaljalla ja mehuilla. Pitopöydässä istuvat kekrittäret, kekripukki ja vanhan kansan henget, sillä kekrissä maailmojen rajat sanotaan olevan ohuita. Tilan emäntä, Riikka Kananen, on saanut perinnetietonsa isovanhemmiltaan.
– Kekri on upea perinne. Se oli vielä 1900-luvun alussa paikoitellen jouluakin tärkeämpi juhla, Riikka kertoo.
Kekrinä myös tilan kaikki lehmät tuodaan lähelle navettaa, koska yöt pimenevät ja pedot liikkuvat. Muuten ne saavat Vanhallatalolla oleskella sisällä navetassa tai ulkona laitumella ympäri vuoden, ihan niin kuin haluavat.
Päivärannassa tekemistä ja tarinoita
Päivärannan tila on Pihtiputaalla kolmen järven keskellä Heinäjoen varrella. Siellä pääsee kokemaan Keski-Suomen kaamoksen huskypatikoinnilla, poniajelulla tai saunan lempeissä löylyissä. Illan hämärässä voi kohdata lepakoiden vilinän tai talvipakkasilla tähyillä revontulia jäälakeuksien yllä. Tilan eläimet – siperianhuskyt, poni, hevoset, kissat, lampaat ja angorakanit – odottavat rapsutuksia, ja käsityöpajassa voi huovuttaa ja tehdä kankaanpainantaa tai kynttilöitä artesaanin ohjauksessa.
Pimeys tuo mukanaan rauhan, kiireettömyyden ja aivan erityisen tunnelman – ja se tarjoillaan Päivärannassa lähiruoan, kodinomaisen vieraanvaraisuuden sekä tarinallisen historian kera.
– Meillä riittää tarinoita vuosisatojen takaa, jopa aina 1300-luvulta asti, muinaismuistolailla suojeltuun rajamerkkiin ja seitsemään surmanluotiin, tilan emäntä Marjut Rinne paljastaa.
Koskimaiseman lumous
Syksy tuo mukanaan myös metsästyksen. Erävariksen yrittäjä Ville Varis kokee metsästyksen perinteisenä ja syvästi kulttuuriimme kuuluvana tapana liikkua luonnossa, lukea jälkiä ja toimia tiiminä.
– Metsälle voi lähteä myös kameran kanssa. Esimerkiksi haaskapaikalle kuvaamaan merikotkia tai varislintuja. Kokemus ei kiteydy mahdolliseen saaliseen, vaan kyse on luonnon ymmärtämisestä ja läsnäolosta, Ville sanoo.
Eräilijät ja metsästäjät löytävät syksyisen ja talvisen keitaansa Viitasaaren Kymönkosken kylältä Leppäsenkosken rannalta koskimaiseman ääreltä, jossa Erävaris tarjoaa hirsihuvilamajoitusta sekä monenlaisia aktiviteetteja ja eräopastusta.
Tumma virtaava vesi, lumiset kivet ja jäämuodostelmat tekevät koskimaisemasta talvella lähes satumaisen – pakkasten kiristyessä näky voi olla henkeäsalpaava.
– Lumikenkäretkillä saatat nähdä koskikaran sukeltamassa tai jopa saukon vilahtavan rantakivillä.
Talvisin voi lähteä myös patikoimaan tai jääkiipeilemään, tai hiljentyä ”umpipuun hetkessä” – symbolisessa rituaalissa, jossa yhdistyy luonnon taika, rummutus ja tähtimerkkeihin pohjautuva ennustus. Oppinsa astrologiasta Ville on saanut omalta vaariltaan.
Ulvojien laumassa lumisille poluille
Yksi turvallinen ja samalla eksoottinen tapa nauttia Sydänsuomen luonnon tarjoamista kaamoselämyksistä on lyöttäytyä Suomäen ulvojien laumaan. Sinne toivotetaan lämpimästi tervetulleeksi myös satunnaiset turistit ja kaupunkilaiset ilman vakavampaa eräilykokemusta.
– Järjestän pienimuotoisia huskysafareita sekä jalanvaelluksia niin villasukissa kuin lumikengillä. Patikoimaan voi lähteä koirien kanssa tai ilman, kinnulalainen lähihoitaja ja tuore matkailuyrittäjä Sonja Kinnunen sanoo.
Hän maalailee kuvaa öisestä retkestä lumisilla poluilla tähtitaivaan alla, kun mukaan ei tarvita edes taskulamppua, sillä kuu valaisee maalaismaiseman. Jalkoja lämmittää mummon tai isomummon tekemät villasukat, ja niillä hiljaa hipsutellen mieli asettuu kuin itsestään. Lähimmät katuvalot ovat kilometrien päässä, ja äänimaisema koostuu lähinnä koirien tassutuksesta.
Retken päätteeksi keitetään nokipannukahvit nuotion äärellä.
– Pimeys ei ole este vaan mahdollisuus. Silloin saa erilaisen läsnäolon tunteen, aistit terävöityvät ja ympärillä olevan luonnon aistii erityisen intensiivisesti. Arki unohtuu. Myös koirat auttavat unohtamaan arkimurheet, hän toteaa.
Karkaus kaksin irrottaa arjesta
Karkausmäen Kammari on pieni majatalo, joka huokuu rauhaa ja tunnelmaa metsän keskellä Kinnulassa. Sen viisi majoitushuonetta, puulämmitteinen sauna ja kylpytynnyri luovat viihtyisät puitteet hidastamiseen – tai vaikka pieneen romanttiseen irtiottoon.
– Täällä saa varmasti olla ihan omassa rauhassa. Ei ole naapureita katselemassa vieressä, majataloa pyörittävä Jenni Numminen naurahtaa.
Vanha hirsitalo hengittää, hiljaisuus rauhoittaa, ja pimeän aikaan talo lämpenee takkatulen loimussa. Laavulta avautuu näkymä läheiselle Karkausjärvelle.
Jos romanttiseen yhdessäoloon haluaa sisällyttää ulkoilua ja luonnossa oloa, Karkausmäeltä pääsee helposti Peuran Polun retkeilyreitistölle tai Salamajärven kansallispuistoon.
– Kansallispuistossa voi kohdata vaikka metsäpeuran, sillä sen suurin kanta Suomessa elää juuri täällä, Jenni vinkkaa.
Karkausmäellä panostetaan myös kulinaristisiin elämyksiin, vaikka omaa ravintolaa majatalossa ei olekaan. Se onnistuu yhteistyössä lähellä sijaitsevan Riistaravintola Pikku Peuran kanssa.
– Illallisen loihtii meille Pikku Peuran Marja Hakkarainen, ja ruoka valmistetaan lähialueen riistasta ja kalasta. Tarjolla on siis usein viereisen Kivijärven kuhaa tai Riihelän tilan naudanlihaa. Hyödynnämme myös lähimetsän antimia.
Sekä Karkausmäen Kammarilla että Pikku Peurassa vastuullisuus on tärkeää ja se otetaan huomioon kaikessa toiminnassa. Molemmilla on Greyn key- sekä Sustainable Travel Finland (STF) -sertifikaatit.
Artikkeli on osa Sydänsuomen luontomatkailun kasvuohjelma -hankkeen viestinnän toimenpiteitä. Hanke on Euroopan Unionin osarahoittama ja rahoituksen myöntäjä on Keski-Suomen liitto. Hanketta hallinnoi Kehittämisyhtiö Karstulanseutu Oy.
Lue myös artikkelisarjan ensimmäinen ja toinen osa Salaperäinen Sydänsuomi ja Parantajien Sydänsuomi.