
Kannonkoski Karstula Kinnula Kivijärvi Kyyjärvi Pihtipudas Viitasaari
Työpaikat
Sydänsuomi nojaa elinkeinoissaan luontoon niin puuteollisuudessa, matkailussa kuin uusiutuvassa energiatuotannossa. Nimekkäimpiä työnantajiamme ovat mm. Betset, Betolar, Honkarakenne, Kaskipuu, Keskimaa, Keski-Suomen Hyvinvointialue, Ka-Mu ja Maarla. Sydänsuomeen kaivataan aina eri alojen osaajia. Sydänsuomeen muuttavia hellitään neljällä vuodenajalla, töistä palauttavalla luonnonläheisyydellä ja luontoharrastuksilla, joihin kaupungissa ei ole välitöntä pääsyä.
Lue lisää
Ihmisläheistä asiakaspalvelua Kinnulan Parlamentissa
Mari on tuttu kasvo Kinnulan Parlamentissa eli paikallisella liikenneasemalla. Hän toimii siellä yrittäjänä ja kokenut
Vaihteleva arki ja hyvä työyhteisö saavat Hannun viihtymään konepajalla
Hannu aloitti työt Ka-Mu Oy:llä lähes kahdeksan vuotta sitten. Ka-Mu on alihankintakonepaja, jokatoimii Karstulassa. Hannun
Ville löysi uuden suunnan kasvatus- ja ohjausalalta
Ville opiskelee ensimmäistä vuotta kasvatus- ja ohjausalaa Karstulan Evankelisella Opistolla,KEO:lla. Tutkinnosta valmistutaan koulunkäynnin- tai aamu-
Haave Suomesta toi Main Kinnulaan
Kinnulan lukiossa kolmatta vuotta opiskeleva Mai saapui Vietnamista Suomeen oman lapsuudenunelman perässä. Hän halusi nähdä
Elämää ja monipuolista työtä Kinnulassa
Katri muutti Haapajärveltä Kinnulaan noin 16 vuotta sitten ja asettui paikkakunnalle nopeasti. Miehen suku ja
Työpaikka apteekinhoitajana toi Lauran takaisin Kyyjärvelle
Sydänsuomeen paluumuuttanut Laura opiskeli Helsingissä. Pian opintojen jälkeen hän suuntasi takaisin maaseudulle, sillä hän rakastaa