Kyyjärvi - Talkootyötä ja sisukkuutta yhteisen hyvän eteen
Perustiedot
Kyyjärvi sijaitsee Pohjoisessa Keski-Suomessa Etelä-Pohjanmaan rajalla. Kyyjärven läpi kulkee kaksi valtatietä, 13-tien ja valtatie -16 päättyy sinne. Ympäröivät naapurikunnat Keski-Suomesta ovat Karstula ja Kivijärvi sekä Etelä-Pohjanmaalta Soini, Perho ja Alajärvi.
Kyyjärven asukasluku on noin 1100, joista hieman alle puolet on työikäisiä. Kunta on pinta-alaltaan 469.6 km².
Kyyjärven pääelinkeinot muodostuvat erilaisista yritystoiminnoista. Yrityksiä on noin 65, joista suurimmat työnantajat ovat Betset, Taipaleen teräs ja Kyyjärven kunta.
Etäisyyksiä lähelle ja kauas
Kyyjärveltä pääset tarvittaessa nopeasti lähikuntiin asioimaan, mutta myös kaikkiin lähellä sijaitseviin isompiin kaupunkeihin on alle kahden tunnin matka.
Lähikuntiin ja -kaupunkeihin
Karstula 20 minuuttia
Kivijärvi 30 minuuttia
Alajärvi 30 minuuttia
Perho 20 minuuttia
Soini 30 minuuttia
Isompiin kaupunkeihin
Jyväskylä 1h 30 minuuttia
Seinäjoki 1h 15 minuuttia
Kokkola 1h 30 minuuttia
Vaasa 1h 55 minuuttia
Tiimityötä, yhteisöllisyyttä ja lentopalloa
Kyyjärven slogan kuuluu näin: Pieni kylä, suuri sydän. Tämä lause pitää paikkansa, tässä kylässä tehdään vahvaa tiimityötä. Kuntalaiset osallistuvat aktiivisesti tapahtumiin ja ovat myös mukana järjestämässä niitä. Kyyjärvellä erityisesti lentopallo pitää koko kylää jännityksessä, kun Kyyjärven KyKy pelaa miesten mestaruusliigaa. Kyyjärvi tarjoaa asukkailleen aktiivista arkea yhdessä rakentaen sekä tilaa rentoutua. Kunnassa on hyvät puitteet ulkoilulle ja akkuja voi ladata luonnon keskellä.
Palvelut
Kyyjärveltä löytyy hyvät peruspalvelut, sekä niiden lisäksi myös kauppakeskus. Voit piipahtaa kenkäostoksilla tai vaikka hierojalla kauppareissun yhteydessä. Lisäksi kunta tarjoaa maksutonta varhaiskasvatusta asukkailleen.
Asuminen
Kyyjärvellä voit rakentaa talon rantaan tai ostaa valmiin talon. Asuntoja on hyvin myynnissä ja niitä löytyy myös vuokralle. Kyyjärvi on rauhallinen asuinpaikka, vaikka asuisit keskustassa. Kyyjärveltä löytyy myös kymmenen kylää, joista on noin 10-15 minuutin ajomatka keskustaan.
Harrastukset
Kyyjärven KyKy on paikallinen urheiluseura, jossa on eri jaostoja ja harrastusmahdollisuuksia palloilusta hiihtoon ja yleisurheiluun. Mahdollisuuksia löytyy myös taiteen ja kulttuurin puolelta, sillä Kyyjärvellä toimii kameraseura ja harrastajateatteri. Tutustu kunnan tarjoamiin mahdollisuuksiin, urheiluseuraan ja yhdistysten sekä kansalaisopistojen tarjontaan.
Töihin, yrittäjäksi tai opiskelemaan?
Jos etsit vapaana olevia liiketiloja ja suunnittelet yrityksesi sijoittumista Kyyjärvelle, kysy apua kunnan tekniseltä johtajalta. Jos taas tarvitset yrityksen aloittamiseen tai elinkaaren eri vaiheisiin apua, sinua auttaa konsulttiyritys. Jos etsit työ- tai opiskelupaikkaa tutustu tarkemmin Sydänsuomessa työpaikkoihin sekä opiskelumahdollisuuksiin.
Tiesitkö näitä?
1. Lentopallo
KyKy-Betset pelaa miesten lentopallon mestaruusliigaa. Paikallinen betonialan yritys Betset tukee vahvasti KyKyn toimintaa, esimerkiksi työllistämällä pelaajia. Joukkue tuo myös kansainvälisyyttä Kyyjärvelle, sillä osa pelaajista on ulkomaalaisia. Kotipeleissä Kyy York areenalla on tunnelmaa, kun noin 300 katsojaa saapuu paikalle, se on neljännes kylän asukkaista.
2. Lintulahden taistelun muistomerkki
Kyyjärven yksi nähtävyyksistä on Lintulahden taistelun muistomerkki. Kyyjärven kuntakirjasta voi lukea kummitussotilaista, jotka marssivat ja laulavat Lintulahden tiehaaran kohdalla. Tarinan mukaan sotilaat ovat kuolleet sotaan ja heidän sielunsa eivät löydä rauhaa, tänäkin päivänä muistomerkillä voi tarinan mukaan kuulla sotilaiden laulun. Alta pääset lukemaan lisää Lintulahden taistelusta.
3. HET-teatteri
Vuonna 2014 perustettu HET-teatteri ry koostuu useamman kunnan harrastenäyttelijöistä. Teatteri tuottaa aktiivisesti kesäisin esitettäviä näytelmiä, jotka esitetään Heikki Luoma areenalla, teatterikatsomo kunnioittaa nimessään Kyyjärvellä syntynyttä kirjailijaa. HET-teatteri vastasi areenan rakentamisesta ja käyttää sitä aktiivisesti esityksissään. Tutustu teatterin toimintaan alla olevasta linkistä.
Vierailemaan Kyyjärvelle
Matkailijoille Kyyjärvi tarjoaa ulkoilumahdollisuuksia luonnossa, ostoksilla käyntiä ja kulttuuria. Tämä pieni kunta saattaa yllättää matkailijan vireydellään varsinkin kesäisin. Kyyjärvi Camping tuo eloa kylään kesäisin tapahtumilla ja tarjoaa majoittumiseen vaihtoehtoja. Lisäksi Kyyjärvellä on muutama ympärivuotinen majoituspaikka Sahapakka, Eräkartano ja Harsunkankaan hiihtomaja. Tutustu Kyyjärven matkailukohteisiin kunnan ja Kyyjärvi Campingin nettisivuilla.
Kunnan helmi
Kauppakeskus Paletti
Kauppakeskus Palettia voisi kutsua Kyyjärven kunnan maamerkiksi. Kauppakeskus on iso osa Kyyjärven palvelutarjontaa ja toimii myös ohikulkijoiden ja matkailijoiden pysähdyspaikkana. Paletti sijaitsee valtateiden 13 ja 16 risteyksessä, joten sinne on helppo piipahtaa. Kauppojen tarjonnasta löytyy esimerkiksi suomalaista designia, sisustustuotteita, vaatteita ja samalla pysähdyksellä voi asioida myös ruokakaupassa ja apteekissa. Paletissa järjestetään myös tapahtumia ja liikkeissä on usein hyviä tarjouksia, niitä kannattaa seurailla kauppakeskuksen sivuilta.
Tapahtumat
Kyyjärven perinteisiin vuosittain järjestettäviin tapahtumiin kuuluvat Kyyjärven markkinat, joulunavaus ja kesäteatterin näytelmät. Lisäksi Kauppakeskus Paletti järjestää säännöllisesti tapahtumia paikkakunnalla.
Tutustu alla olevien linkkien kautta Kyyjärven tapahtumiin. Menoinfosta löydät esimerkiksi KyKy-Betset joukkueen pelit.
Somekanavat
Kyyjärven asukkaiden ylläpitämät Facebook -sivut on nimeltään Kyyjärvisten pulinat. Ryhmään kannattaa liittyä, jos haluaa seurata asukkaiden ajankohtaista keskustelua tai kysyä apua ja vinkkejä harrastuksiin tai asumiseen liittyen.
Lisäksi Kyyjärven kunta ylläpitää Facebook ja Instagram sivuja, joista saa tietoa kunnan ajankohtaisista asioista. Lisäksi kannattaa seurata Nopola Newsin tiedottamista. Nopola News on Kyyjärven verkkomedia, joka tiedottaa kunnan ajankohtaisista asioista ja tapahtumista.


