Siirry suoraan sisältöön

Sydänsuomessa

Eläväinen Karstula - Kulttuuria ja yrittäjyyttä

Suomen kartta johon on merkitty Karstulan kunnan sijainti nuolella.

Perustiedot

Karstula sijaitsee Pohjoisessa Keski-Suomessa  ja sen läpi kulkee valtatie 13. Ympäröivät naapurikunnat ovat Kyyjärvi, Kivijärvi, Kannonkoski sekä Saarijärvi. 

Karstulan asukasluku on noin 3500, joista noin puolet on työikäisiä. Kunta on pinta-alaltaan 963.2 km².

Pääelinkeinoina kunnassa ovat puu-, metalli- ja muoviteollisuus. Yrityksiä Karstulassa on noin 400 kappaletta, joista suurimmat työnantajat ovat Finn-Savotta ja Honkarakenne.

Etäisyyksiä lähelle ja kauas

Karstulasta pääset tarvittaessa nopeasti noin puolessa tunnissa lähikuntiin. Isommat  kaupungit ovat noin tunnin tai kahden päässä.

Lähikuntiin ja -kaupunkeihin

Kyyjärvi 20 minuuttia
Saarijärvi 30 minuuttia
Kannonkoski 35 minuuttia
Kivijärvi 35 minuuttia

Isompiin kaupunkeihin

Jyväskylä 1h 20 minuuttia
Seinäjoki 1h 25 minuuttia
Kokkola 1h 50 minuuttia
Vaasa 2h 15 minuuttia

Vireää arkea ja tekemisen meininkiä Karstulassa

Karstulassa yhteistyö on aktiivista ja sitä tehdään positiivisessa hengessä. Siitä syystä Karstulassa on paljon yrittäjyyttä ja aktiivisella yhteistyöllä ylläpidetään myös harrastusmahdollisuuksia. Karstulassa on pitkät perinteet musiikin parissa, Karstulan musiikinystävät järjestävät aktiivisesti konsertteja ja Karstulassa järjestetään vuosittain perinteinen musiikkiviikko. Kulttuuritarjonnan lisäksi Karstulassa on hyvät urheilumahdollisuudet ja monipuoliset palvelut. 

Palvelut

Karstulan palvelutarjonnasta löytyy valinnanvaraa. Keskustassa voit käydä kyläsuutarilla korjaamassa kengät tai vaikka Käsityötalolla ostoksilla. Paikallisesta rautakaupasta saat myös välineet remontointiin. 

Asuminen

Karstulassa on tarjolla monenlaista asumista, niin keskustan alueella, kuin aktiivisissa kyläyhteisöissäkin. Kunta myös tarjoaa uudisasukkaille asumistukea, jos he ostavat tai rakentavat ensiasuntonsa Karstulaan.    

Harrastukset

Erilaisia harrastuksia on tarjolla Karstulassa mm. kulttuurista ja elokuvista, ampuma- ja autourheiluun. Kysy myös paikallisilta erilaisista harrasteryhmistä, jos et suoraan seuratoiminnasta löydä itselle sopivaa harrasteporukkaa.

Töihin, yrittäjäksi tai opiskelemaan?

Jos etsit vapaana olevia liiketiloja tai yritystonttia ja suunnittelet yrityksesi sijoittumista Karstulaan, kysy apua Kehittämisyhtiö Karstulanseudusta. Jos taas etsit työ- tai opiskelupaikkaa tutustu tarkemmin Sydänsuomessa työpaikkoihin sekä opiskelumahdollisuuksiin. Karstulan lukio ja Karstulan Evankelinen Opisto tarjoaa kunnassa mahdollisuuden jatko-opiskeluun.

Tiesitkö näitä?

1. Asunto koeajaksi kokeilu

Karstulassa on kolme kunnan tarjoamaa asuntoa, joiden avulla voi kokeilla asumista kunnassa. Asunnon voi saada työsuhteen koeajaksi maksuttomasti käyttöönsä, kun tulee muualta töihin Karstulaan. Asuntoihin on jonotusjärjestelmä. Kokeilu on voimassa ainakin vuoden 2025 loppuun saakka. 

2. Kylli-täti

Kylli Koski eli Kylli-täti on asunut Karstulassa ja hänellä oli myös kesäpaikka, jossa hän vietti aikaansa kunnassa. Hänet on valittu Karstulan Kopekseksi vuonna 1986 ja Kylli-tädin maalauksia on esillä Karstulan kunnantalolla. Kylli Koski on myös haudattu Karstulaan.  

3. Nätti-Jussi

Nätti-Jussi oli legendaarinen tarinankertoja, hän oli kotoisin Karstulasta ja vaikutti suuren osan elämästään Lapissa. Lasse Lehtinen ja Arto Paasilinna ovat kirjoittaneet Nätti-Jussi nimisen kirjan, joka pohjautuu tähän Karstulasta lähtöjään olleeseen tukkijätkään.

Kuva Karstulan keskustasta.

Vierailemaan Karstulaan

Karstulasta matkailija voi löytää niin luontokohteita kuin kulttuurikohteita. Kunta sopii monenlaisille matkailijoille ja kunnasta löytyy myös muutamia ravintoloita, joissa voi käydä lounaalla ja kahvittelemassa.

Tutustu Karstulassa esimerkiksi Kirkkovuoren hirsistä tehtyyn näköalatorniin tai käy kävelemässä pitkospuita pitkin Kilpisuon luontoreitti. Karstulan kotiseutumuseo on avoinna kesäisin ja torilta löytyy Kopeskaari, jonka ympärillä on myös toritapahtumia. 

Kunnan helmi

Kirkkovuoren näkötorni

Kirkkovuoren hirrestä valmistettu näkötorni on Karstulan näköalapaikka, jossa pääsee tarkastelemaan kuntaa korkeuksista. Torni on noin 20 metriä korkea ja se avautui matkailijoiden käyttöön vuonna 2008. Näkötorni sijaitsee Pääjärvenmäellä aivan keskustan tuntumassa. Näkötornin juuressa voi myös nauttia retkieväät, sillä sieltä löytyy tulisijalla varustettu laavu. Lue lisää ja tutustu Kirkkovuoren historiaan alta. 

Tapahtumat

Karstulassa on vuosittaisia perinteikkäitä tapahtumia kuten Kotiseutujuhlat, Karstulan kansainvälinen ampumaviikko ja Carstunekruisinki. Tutustu alla olevien linkkien kautta Karstulan ajankohtaisiin tapahtumiin. 

Somekanavat

Karstulan asukkaiden ylläpitämät Facebook -sivut Puskaradio Karstula ja Karstulassa tapahtuu ovat aktiivisesti käytössä ja niistä saa ajankohtaista tietoa mm. tapahtumista. Lisäksi niissä voi kysyä myös harrastusmahdollisuuksista ja tiedustella vaikkapa vapaana olevista asunnoista. Sivustoilla saat myös tietoa yritysten tarjoamista palveluista.

Ota alta seurantaan myös Karstulan kunnan ja Kehittämisyhtiön ylläpitämät somekanavat. 

Tutustu Karstulan tarinoihin

Mitä voit tehdä Karstulassa – Neljä vinkkiä

Etsitkö retkikohdetta, jossa yhdistyvät upeat maisemat, hyvä ruoka ja aito paikallinen tunnelma? Karstulasta löydät kaiken
Mies teippaamassa pakettia kiinni konepajan lähettämössä.

Vaihteleva arki ja hyvä työyhteisö saavat Hannun viihtymään konepajalla

Hannu aloitti työt Ka-Mu Oy:llä lähes kahdeksan vuotta sitten. Ka-Mu on alihankintakonepaja, jokatoimii Karstulassa. Hannun

Puu taipuu moneen muotoon hirsiyrittäjän käsissä

Puualan moniosaaja Timo Peiponen työstää puuta perinteitä kunnioittaen ja haaveilee omasta huonekalumallistosta.