Viitasaari - Innovatiivinen edelläkävijä
Perustiedot
Viitasaari sijaitsee Pohjoisessa Keski-Suomessa ja sen läpi kulkee nelostie. Ympäröivät naapurikunnat ja kaupunki ovat Keski-Suomesta Kannonkoski, Kinnula, Kivijärvi, Pihtipudas ja Äänekoski. Lisäksi Pohjois-Savon maakunnasta naapurikuntia ovat Keitele ja Vesanto.
Viitasaaren asukasluku on hieman alle 5800. Asukkaista noin puolet on työikäisiä. Kaupunki on pinta-alaltaan 1 589 km².
Pääelinkeinoina kaupungissa on puu- ja metalliteollisuus sekä palvelualat. Yrityksiä Viitasaarella on noin 500. Suurimmat työnantajat ovat Maarla Oy, Pisla Oy, Kaskipuu Oy, ER saha Oy, Osuuskauppa Keskimaa ja Viitasaaren kaupunki.
Etäisyyksiä lähelle ja kauas
Viitasaarelta pääset noin puolessa tunnissa lähikuntiin. Isommat kaupungit ovat noin tunnin tai kahden päässä. Viitasaari sijaitsee nelostien varrella, joka mahdollistaa myös bussilla liikkumisen pohjoiseen ja etelään.
Lähikuntiin ja -kaupunkeihin
Pihtipudas 30 minuuttia
Kinnula 45 minuuttia
Kannonkoski 30 minuuttia
Kivijärvi 45 minuuttia
Keitele 30 minuuttia
Isompiin kaupunkeihin
Jyväskylä 1h 10 minuuttia
Äänekoski 45 minuuttia
Seinäjoki 2h 5 minuuttia
Kokkola 2h 15 minuuttia
Kuopio 1h 35 minuuttia
Kekseliästä yrittäjyyttä, kotiseuturakkautta ja kirkkaita vesistöjä
Viitasaarella tuetaan vahvasti yritystoimintaa. Tässä maaseutukaupungissa yritykset eivät lepää laakereillaan vaan kehittävät aktiivisesti omaa toimintaansa. Asukkaille ja matkailijoille onkin tarjolla monipuolisia kivijalkamyymälöitä sekä ravintoloita. Viitasaarelaisiin on istutettu hitusen rohkeutta ja kotiseuturakkautta, he ovat vieraanvaraisia ja yhteisöllisiä. Kirkkaat vesistöt, kuohuvat kosket ja metsien rauha houkuttelevat asumaan, harrastamaan ja viettämään aikaa Viitasaarella pidempään, jopa pysyvästi.
Palvelut
Viitasaarella palveluita on moneen lähtöön. Keskustassa voit käydä syömässä, kampaajalla, kirpputoreilla tai vaikka keilaamassa. Kaupungista löytyy myös useampi huoltamo ja rautakauppa. Tutustu paikallisten yritysten palveluihin ja ylläty!
Asuminen
Viitasaarella voit asua järvien ympäröimässä keskustassa tai maaseutumaisissa kylissä. Tarjolla on rantatontteja, vuoka-asuntoja tai omistusasuntoja. Halusitpa sitten valmiin ratkaisun tai olet halukas rakentamaan oman kodin Viitasaari tarjoaa asumiseen hyvät puitteet.
Harrastukset
Viitasaarella toimii useita aktiivisia yhdistyksiä ja urheiluporukoita. Luonto tarjoaa harrastusmahdollisuuksia esimerkiksi kalastusta, melontaa ja metsästystä. Lisäksi kulttuuri, musiikki ja käsityöt keräävät aktiivisia harrastajia yhteen. Harrastusmahdollisuuksia on kattavasti esillä kaupungin nettisivuilla.
Töihin, yrittäjäksi tai opiskelemaan?
Jos etsit vapaana olevia liiketiloja tai yritystonttia ja suunnittelet yrityksesi sijoittumista Viitasaarelle, kysy apua Kehittämisyhtiö Witakselta. Jos taas etsit töitä tutustu Sydänsuomessa työpaikkoihin tai ole yhteyksissä Viitasaaren työllisyysyksikköön. Tutustu myös linkin kautta opiskelumahdollisuuksiin. Viitasaarella toisella asteella opiskelijoita kouluttaa Viitasaaren lukio ja Ammattiopisto Poke.
Tiesitkö näitä?
1. Koivua Artekille
Viitasaarelainen koivusaha Oy Haka-Wood Ab on toimittanut koivua Artekin tuotteisiin. Koivutukit yritys hankkii noin 250 km säteellä Viitasaaresta. Yritys myy koivua mm. huonekaluvalmistajille. Koivu on kestävä materiaali ja sen työstöominaisuudet ovat hyvät. Koivu on suosittu materiaali useissa Alvar Aallon suunnittelemissa tuotteissa.
2. Vanha Kirkkosaari
Viitasaaren Vanhan Kirkkosaaren voi nähdä ajaessaan nelostietä pitkin. Saaressa on vanha hautausmaa ja sitä pääsee kesäisin katsomaan esimerkiksi soutuveneellä. Kaupunkiveneen voi lainata Porthanin satamasta ilmaiseksi. Talvella saareen pääsee jäätä pitkin kävellen. Saariretkelle kannattaa ottaa eväät mukaan sillä sieltä löytyy myös laavuja.
3. Rotinakassit
Rotinakassit eli rotinat on perinteisesti tarkoittanut ruokalahjaa, joka annetaan vastasynnyttäneelle äidille vierailun yhteydessä. Viitasaarella rotinakasseja jaetaan joka kevät ja niissä muistetaan edellisvuonna syntyneitä lapsia. Rotinat on Viitasaaren MLL:n organisoima ja kassin sisältö kootaan yhteistyössä kaupungin, seurakuntien yhdistysten ja yritysten kanssa.
Vierailemaan Viitasaarelle
Viitasaarelta matkailija löytää tapahtumia, kulttuuria, aktiviteetteja ja luontokohteita. Tämä kaupunki sopii monenlaisille matkailijoille, piditpä sitten musiikista tai liikunnasta. Viitasaarella luonto ja vesistöt ovat osa matkailua ja esimerkiksi sinne saavutaan koskikalastamaan kauempaakin. Viitasaarelta löytyy hyvin ravintoloita, joissa voi käydä lounaalla ja kahvittelemassa. Lisäksi majoitukseen on vaihtoehtoja tarjolla.
Tutustu Viitasaarella esimerkiksi Tuulensuun veistospuistoon, käy katsomassa teatterinäytös Löytänän kesäteatterilla tai Telttateatterilla. Kahvittele Lottamajalla tai vaikka Huopanankosken kioskilla kalastuksen yhteydessä.
Kunnan helmi
Lyhty Viitasaari
Lyhty Viitasaari on osa Viitasaaren historiaa, se on toiminut aiemmin kouluna ja yli 100-vuotias rakennus on peruskorjattu ja otettu uudelleen käyttöön vuonna 2023. Lyhty sijaitsee aivan nelostien varressa, joten sinne on helppo poiketa myös ohikulku matkalla. Lyhdystä löytyy paikallisia palveluita, ravintola sekä vuokrattavat juhla- ja kokoustilat. Tutustu Lyhty Viitasaaren palveluihin ja historiaan alta.
Tapahtumat
Viitasaarella vuosittain järjestettäviin perinteikkäisiin tapahtumiin lukeutuu esimerkiksi Mid Finland Truckmeeting, TraktoriJatzit, Wilma-Markkinat, Viitasaaren Elokuvaviikko, Musiikin aika ja Valon Viitasaari. Tutustu alla olevien linkkien kautta Viitasaaren ajankohtaisiin tapahtumiin.
Somekanavat
Viitasaaren asukkaiden ylläpitämiä Facebook -ryhmiä ovat Viitasaari ja Puskaradio Viitasaari. Niissä käydään ajankohtaista keskustelua ja ryhmissä voi lisäksi itse esittää kysymyksiä liittyen esimerkiksi harrastusmahdollisuuksista ja tiedustella vaikkapa vapaana olevista asunnoista. Palveleva Viitasaari -ryhmässä saat tietoa yritysten tarjoamista palveluista ja ajankohtaisista tarjouksista.
Ota alta seurantaan myös Viitasaaren kaupungin ja Kehittämisyhtiö Witaksen ylläpitämät somekanavat.


