Hannu aloitti työt Ka-Mu Oy:llä lähes kahdeksan vuotta sitten. Ka-Mu on alihankintakonepaja, joka
toimii Karstulassa. Hannun työ on monipuolista ja vuosien aikana hänen vastuualueensa on kasvanut.
Hän vastaa erityisesti lähettämön töistä. Valmiit tuotteet, sekä tuotteet, jotka lähtevät
jatkokäsittelyyn, kuten anodisointiin, lämpökäsittelyyn tai pinnoitukseen – kulkevat hänen
kauttaan. Työpäivät ovat vaihtelevia, sillä työpäivä lähettämössä saattaakin vaihtua äkkilähtöön
vaikkapa Tampereelle. ”Yllätyksiä mahtuu päiviin, ne ovat aina erilaisia. Päivien ja viikkojen kulkua voi
kuitenkin itse rytmittää melko hyvin”, hän kertoo. Lähettämötyön lisäksi hänen vastuullaan on nykyään
myös ostojen ja hankintojen hoitamista. Hannu tilaa mm. osia kokoonpanoihin ja pakkausmateriaaleja
lähettämön tarpeisiin. Hän selvittää myös tuotteiden jatkojalostuksen aikatauluja ja huolehtii siitä,
että tavara liikkuu oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Ka-Mulla Hannu on viihtynyt hyvin. ”Täällä on
hyvä työyhteisö. Ei ole harmittanut lähteä töihin.”

Alun perin Hannu on kotoisin Karstulasta, mutta nykyisin hän asuu perheensä kanssa Saarijärvellä,
josta hänellä on noin puolen tunnin työmatka Karstulaan. Kotona arkea rytmittää pieni poika, jonka
kanssa on ehditty jo käydä retkeilemässä. ”Ensimmäinen yön yli reissu tehtiin, kun poika oli vain neljän
kuukauden ikäinen. Reissu oli Rokualle ja hän kulki kantorepussa mukana.” Kansallispuistot ja
metsäpolut ovat tärkeä harrastus ja luonnossa olo tuo vastapainoa työlle.
Noin 10 kansallispuistoa kiertäneenä, tämän hetken suosikki on Salamajärven kansallispuisto. Hannu
kävi vaeltamassa Salamajärven pisimmän reitin, 58 kilometrin vaelluksen, jolloin hän vietti kolme yötä
reitin varrella. Salamajärvi jäi mieleen maisemien ja kokemuksen vuoksi. ”Se oli ensimmäinen vähän
pidempi reissu. Tosi hieno paikka.” Salamajärven kansallispuisto sijaitsee Kinnulan, Kivijärven ja
Perhon kunnan alueella ja matkaa sinne on Karstulasta noin 60 kilometriä. Luonto on muutenkin
tärkeä osa Hannun elämää. Karstulan vahvuuksiksi hän mainitsee luonnon, runsaat järvet, hyvät
liikuntamahdollisuudet ja ennen kaikkea ihmiset.