Siirry suoraan sisältöön

Sydänsuomessa

Elämää ja monipuolista työtä Kinnulassa

Katri muutti Haapajärveltä Kinnulaan noin 16 vuotta sitten ja asettui paikkakunnalle nopeasti. Miehen suku ja työ ovat juurruttaneet hänet Sydänsuomeen. Pienellä paikkakunnalla on ollut helppo tutustua
ihmisiin ja ympärille on muodostunut laaja ystäväverkosto. Myös Katrin lasten serkut ja isovanhemmat
ovat lähellä. Lapset ovat löytäneet ystäviä helposti ja he viihtyvät myös pienessä Kinnulan koulussa.

Hymyilevä nainen pöydän takana, pöydällä tarjolla aamupalaa.


Kuntaan muutettuaan Katri tutustui nopeasti nykyisiin työnantajiinsa. Hän työskentelee HetApu &
Kangashoiva Oy:llä sekä samojen yrittäjien omistamassa Kangaskodissa, joka tarjoaa
majoituspalvelua Kinnulassa. Ammatiltaan Katri on sairaanhoitaja, mutta hänen työnkuvansa ei rajoitu
pelkästään hoitotyöhön vaan on monipuolistunut myös majoitustilojen siivouksen ja
majoituspalveluun. Ajoittain hän käy myös tekemässä hoitokeikkoja eri hoivalaitoksiin. Monipuolinen
työ tuo mukanaan vaihtelua, kohtaamisia ja merkityksellisyyttä.


Työstään Katri nauttii. ”Töihin voi tulla hymyssä suin – se on tärkeää”, hän kertoo. Työpäivien rinnalla
kulkee tiivis perhearki. Kotiäidin rooli ei ole jäänyt taustalle, sillä kotona odottaa vielä alaikäisiä lapsia
ja iso perhe. Perheen arkea ilostuttaa myös kääpiövillakoira Vili.


Harrastusten osalta lukeminen on kulkenut Katrin mukana jo pitkään, vaikka se on saanut nyt väistyä.
Tällä hetkellä vapaa-aikaa uppoaa vanhojen esineiden tutkimiseen. Tädin jäämistö on johdattanut
erikoiseen ja kiehtovaan harrastukseen: vanhojen esineiden tunnistamiseen, arvon määrittelyyn ja
myyntiin. ”Olen myynyt tavaroita jopa Japaniin ja Englantiin saakka. Välillä asiantuntijat auttavat
arvonmäärityksessä, mutta kyllä siihen saa aikaa uppoamaan – melkein kuin toinen työ!” hän
naurahtaa.


Kinnula on asuinpaikkana kaunis. Upea luonto on lähellä, se tarjoaa rauhaa sekä tasapainoa ja tilaa
arjen keskelle. Myös ihmiset ovat avoimia, vastaantulijat tervehtivät ja pysähtyvät juttelemaan. Vaikka
kunta on pieni, palvelut riittävät hyvin arkeen. Kolmen kärkeen Katri nimeää Salen ja Kinuskin –
lähikaupat, joista saa kaiken tarpeellisen. Isommilla ostoksilla perhe käy Viitasaarella, Ylivieskassa tai
Haapajärvellä, mutta nettikaupoista saa tilattua lähes kaiken tarpeellisen Kinnulaan. Lisäksi Katri
käyttää kirjaston palveluita ja toisinaan on varannut myös uimahallin takkahuoneineen käyttöön.
Katri kertoo, että Kinnulasta löytyy myös koirapuisto, jossa voi käydä ulkoiluttamassa karvaisia ystäviä.


Kinnula on paikka, jossa arki rullaa sujuvasti. Ihmiset välittävät toisistaan, lapsilla on turvallinen
ympäristö kasvaa ja elämä tuntuu merkitykselliseltä niin töissä, kotona kuin metsäpoluillakin.