Sydänsuomi saa kaivatun palvelun valikoimaansa, kun suutari Hanna Rautio avaa verstaansa heinäkuussa Karstulaan. Noutopisteiden avulla palvelu on helposti saavutettavissa myös muissa Sydänsuomen kunnissa.

monipuoliset jalkineiden ja laukkujen korjaukset että kaikenlaisten niittien ja neppareiden kiinnitykset.
Suutari Hanna Rautio avaa heinäkuussa Karstulaan suutarinliikkeen, joka tavoittaa noutopalvelun
kautta asiakkaita myös Sydänsuomen muista kunnista. Verstaan avajaisia juhlitaan
keskiviikkona 3.7.2024 klo 10.00 alkaen.
Kyläsuutari Hanna avaa verstaansa aivan Karstulan keskustaan, kenkäkauppa Kenkä Ra-Sin kanssa
samaan rakennukseen. ”Kaikki loksahti kohdalleen, ja nyt saman katon alta löytyvät kaikki palvelut
koko jalkineen elinkaaren ajaksi,” Rautio kertoo.
Kyläsuutarin palveluihin kuuluvat mm. vetoketjujen, tarranauhojen sekä korkolappujen vaihdot,
monipuoliset jalkineiden ja laukkujen korjaukset että kaikenlaisten niittien ja neppareiden kiinnitykset.
Korjauspalveluiden lisäksi Rautio tarjoaa avainten kopiointipalvelua, veisten ja saksien teroitusta sekä
valmistaa mittatilauksena monenlaisia nahkatuotteita – kuten hattuja, vöitä ynnä muita pientuotteita.
Karstulan verstas palvelee keskiviikosta perjantaihin klo 10-17 välillä sekä kesäkaudella myös
lauantaisin klo 9-14. Muina aikoina kyläsuutari kiertää ympäri pohjoista Keski-Suomea noutamassa ja
palauttamassa tuotteita noutopisteilleen. Sunnuntaisin ja arkipyhinä verstas on suljettu.
Rautio pitää asiakaslähtöisyyttä ja ekologisuutta tärkeinä toimintaperiaatteinaan. Hän on kehittänyt
noutopalvelun yhteistyössä paikallisten yritysten kanssa, jotta palvelut olisivat helposti saavutettavissa
pientenkin paikkakuntien asukkaille. Rautio suunnittelee noutopisteiden avaamista mm.
Kyyjärvelle sekä Viitasaarelle.
Laukaasta kotoisin oleva Rautio on myynnin ja markkinoinnin rautainen ammattilainen, mutta
käsityöammatti on ollut hänen haaveensa jo nuoresta pitäen. Viime keväänä opintovapaan
mahdollistuttua, Rautio ei epäröinyt tarttua toimeen ja valmistui suutariksi Kankaanpään
suutariopinnoista toukokuussa 2024.