
Niinilahden kylätalolla järjestettiin 9.2. 2025 lämminhenkinen kyläilta, joka kokosi yhteen Niinilahden, Ilmolahden ja lähikylien asukkaita keskustelemaan maallemuutosta ja kylien kehittämisestä. Ilta oli täynnä positiivista energiaa, luovia ideoita ja innostusta tulevaisuuteen.
Uusien asukkaiden kokemukset tuovat toivoa
Maria-Kaisa Aula, Terttu Mattila ja Tuija Sirkeinen esittelivät kylille muuttaneiden kokemuksia, ja raportit olivat yksimielisen positiivisia. Muutto kylille on sujunut hyvin, ja uudet asukkaat ovat saaneet apua ja tukea paikallisilta. Tämä lämmin vastaanotto on tehnyt kyläelämästä sujuvaa ja antoisaa, mikä rohkaisee varmasti myös uusia tulijoita harkitsemaan maaseudun rauhaa ja yhteisöllisyyttä. Viitasaaren seutuun Juha Hopposen muuttajatarinan kirjoitti ihanan positiivisesti Heli Hyttinen. Tällaista positiivista maaseutupuhetta kaivataan!
Maallemuuton suurimmat esteet ja ratkaisut
Tilaisuudessa nostettiin esiin maallemuuton suurimpia haasteita, kuten asuntojen ja talojen puute. Tontitkin pitäisi saada paremmin näkyviin, jotta ne tavoittaisivat kiinnostuneet tulijat. Keskustelussa syntyi myös upeita ideoita, jotka voisivat lisätä kylien vetovoimaa, kuten merkittyjä maastopyörä-, hevos-, ja koirareittejä, toimivia palvelukarttoja ja infotauluja Nelostien varteen, jotka nostaisivat kylät ja niiden mahdollisuudet paremmin esille.
Historiallinen hetki: ensimmäinen kyläkummi
Ilta huipentui historiallisesti, kun Keski-Suomen ensimmäinen kyläkummi, Seppo Pietiläinen, sai ansaitun kunnianosoituksensa. Kyläkummi auttaa uusia asukkaita asettumaan kylään ja tuo mukanaan kylien arvokasta hiljaista tietoa. Tämä uraauurtava idea on tarkoitus levittää myös muihin kyliin, ja Ilmolahti toimii hienona esimerkkinä kylähenkeä vahvistavasta yhteistyöstä.
Asumisen uudet tuulet mukana kylien kehittämisessä
Tilaisuudessa mukana ollut Asumisen uudet tuulet -hanke toi iltaan näkökulman, kuinka kylien asukkaat voivat osallistua aktiivisesti oman asuinympäristönsä kehittämiseen. Näin kylät voivat kasvaa ja kehittyä juuri niiden omien tarpeiden ja vahvuuksien pohjalta. Tämä ilta osoitti, että kyläyhteisöt voivat saavuttaa uskomattomia asioita, kun ne yhdistävät voimansa. Tervetuloa maalle – täällä sydän sykkii vahvana ja tulevaisuus näyttää valoisalta!
Kiertelemme Sydänsuomen kuntia asumisen asioilla seuraavien kuukausien aikana joten jää kuulolle! Meille saa myös tuoda esiin mielenkiintoisia ratkaisuja ja unelmia. Mikäli asumisen asiat kiinnostavat uusia ideoita ja mielenkiintoisia puheenvuoroja löydät Asumisen kehittämisen materiaalipankistamme – Sydänsuomessa .
Asumisen uusista tuulista Sydänsuomessa: mirva.puustjarvi@pihtipudas.fi / +358405394007 SavoGrow: jenna.tyyska@savogrow.fi / +358406421751 NIHAK: reetta.nummelin@nihak.fi / +358504312033