Viitasaaren kaupunki kannustaa nuoria kokeilemaan yrittäjyyttä kesäyrittäjyyssetelillä. Setelin arvo on 300 euroa. Kesäyrittäjyysseteleitä myönnetään vuonna 2005–2010 syntyneille. Viitasaaren kaupungin varaamalla määrärahalla työllistetään n. 30 nuorta kahden viikon mittaisiin työsuhteisiin yrityksiin, yhdistyksiin ja kaupungin toimipisteisiin. Viitasaaren 4H-yhdistys hallinnoi nuorten kesätyöllistämistä. Työpaikat arvotaan, mutta ensimmäistä kertaa kesätyötä kesätyöllistymisen kautta hakevat ovat etusijalla.
Kesäyrittäjyyssetelin vaatimukset ja hakuohjeet nuorille
Hakijan tulee olla täyttänyt vuoden 2024 loppuun mennessä vähintään 15 ja enintään 20 vuotta. Koti- tai asuinkunta on oltava Viitasaari hakuvaiheessa sekä yritystoiminnan ajan. Hakija ei saa olla ilmoittautuneena työttömäksi työnhakijaksi. Hakijan on 4H:n yrittäjyysvalmennus tai vastaavan yrittäjyyskurssi sekä laadittava liiketoimintasuunnitelma. Myös 4H:n kurssilla tehty liiketoimintasuunnitelma kelpuutetaan. Setelin saaneen on raportoitava yritystoiminnastaan kuluvan vuoden syyskuun loppuun mennessä lomakkeella, joka toimitetaan setelin saaneille.
Sähköinen haku on auki 16.4.2025 saakka. Lähetä hakemus klo 16 mennessä verkkolomakkeella.
Lisäksi liiketoimintasuunnitelma tulee lähettää erikseen arvioitavaksi sähköpostitse osoitteeseen elina.makinen@witas.fi.
Kesäyrittäjyysseteli on veronalaista tuloa, joka ilmoitetaan tulorekisteriin. Kesäyrittäjyyssetelin saaja on vakuutettu Viitasaaren kaupungin toimesta vastuu- sekä tapaturmavakuutuksella kesäyrittäjyyden ajalle 2.5.-31.8.2025. Kesäyrittäjyysseteli maksetaan päätöksen jälkeen, 2.6.2025 mennessä.
Nuorelle, joka on työllistynyt kaupungin kesätyöhön tai työllistynyt kaupungin työnantajalle myöntämän kesätyötuen turvin, ei voida myöntää kesäyrittäjyysseteliä.
Lisäksi nuorten kesätöitä haetaan Viitasaaren 4H-yhdistyksen kautta. Kesätyöhakemuksen voi jättää 31.3.2025 klo 15.00 saakka. Työpaikat jaetaan arpomalla, ensisijalla ovat ensimmäistä kertaa kesätyötä Viitasaaren 4H:n hallinnoiman kesätyöllistymisen kautta hakevat. Lisätietoa ja ilmoittautuminen 4H-yhdistyksen nettisivuilla.
Työnantajaksi ilmoittautuminen
Yritykset ja yhdistykset, jotka ovat kiinnostuneita nuorten kesätyöllistämisestä voivat ottaa yhteyttä 4H-yhdistykseen. Työn tilaajan osuus nuoren palkkakustannuksista on 50 %. Ilmoittautua voi sähköpostitse jenna.korkeamaki@4h.fi tai puhelimitse 040 533 1587.
Apua hakemiseen ja lisätietoja
Hakemuksen täyttämiseen saa apua Digikeskuksella, jossa Mirva ja Tatu auttavat eteenpäin ja lisätietoja yrittäjyyssetelihausta saa Elina Mäkiseltä. Yhteystiedot: elina.makinen@witas.fi, 040 714 4505. Tietoa kesäyrittäjyyssetelistä löydät myös Viitasaaren kaupungin nettisivuilta.