Siirry suoraan sisältöön

Sydänsuomessa

Vastuullisuustarina: Katrin Cafe – Vastuullisuus välittämisen ja yhteisöllisyyden kautta

Kannonkoskella toimiva Katrin Cafe on enemmän kuin kahvila: se on kohtaamispaikka, jossa vastuullisuus näkyy arjen teoissa, hävikin vähentämisessä ja tavassa kohdata ihmiset.

Katrin Cafe sai alkunsa yrittäjän halusta tehdä jotain omaa, rauhallisemmin, omalla tavalla ja ilman jatkuvaa kiireen tunnetta. Taustalla on pitkä työura eri aloilla, mutta yrittäjyys alkoi lopulta tilanteessa, jossa elämä pakotti pysähtymään ja miettimään suuntaa uudelleen.

”Ajattelin, että nyt on oikea hetki kokeilla. En tiennyt paperihommista mitään, mutta sain apua ja lähdin liikkeelle”, yrittäjä Katri kertoo.

Yritystoiminta käynnistettiin maltillisesti ja pikkuhiljaa. Kaikkea ei ostettu uutena, vaan kalusteita on hankittu käytettynä. Esimerkiksi pöytiä on kunnostettu yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa.

”Ei kaiken tarvitse olla viimeisen päälle uutta. Kun tekee fiksusti, pääsee jo pitkälle”, Katri kuvailee.

Vastuullisuus näkyy kahvilassa ennen kaikkea arjen valinnoissa. Hävikkiä pyritään minimoimaan tarkalla suunnittelulla, ja päivän myymättä jääneet leivonnaiset pyritään hyödyntämään mahdollisimman hyvin. Kahvilan käytetty paistorasva päätyy hyötykäyttöön paikalliselle maatilalle, jossa sitä käytetään emolehmien rehussa energialisänä. Lisäksi kahvilassa suositaan kotimaisia tuotteita aina kun mahdollista, vaikka pienellä paikkakunnalla toimiminen tuo omat haasteensa hankintoihin ja kustannuksiin.

”Totta kai haluaisin ostaa kaiken läheltä, mutta välillä pitää miettiä myös sitä, millä tämä toiminta pysyy kannattavana”, Katri pohtii.

Kahvilan toiminnassa korostuu vahvasti yhteisöllisyys. Vakituisista asiakkaista on muodostunut tärkeä osa arkea, ja moni käy kahvilassa lähes päivittäin.

”Ne samat ihmiset ovat aamulla oven takana odottamassa, kun avaan. Ja jos joku puuttuu monta päivää, alkaa jo huolestuttaa”, Katri kertoo.

Monelle kahvila on enemmän kuin paikka juoda kahvit. Se on kohtaamispaikka, jossa vaihdetaan kuulumisia ja pysähdytään hetkeksi yhdessä.

”Parasta on, kun joku sanoo, että tänne on aina mukava tulla”, Katri iloitsee.

Katrin kuvailee, että tärkeintä on luoda paikka, jossa ihmiset voivat olla omia itsejään ilman tunnetta kiireestä tai suorittamisesta.

”Että ei tarvitse miettiä missä on. Saa vaan olla”, Katri kiteyttää.

Vastuullisuus näkyy myös tavassa kohdata asiakkaat. Katrille tärkeää on tasapuolisuus ja se, että jokainen asiakas kohdataan arvostavasti. Avoimuus on synnyttänyt kahvilaan ilmapiirin, jossa asiakkaat uskaltavat puhua myös henkilökohtaisista asioista. Katri kertoo, että oma avoimuus terveyteen liittyvien haasteiden suhteen on madaltanut kynnystä keskusteluihin.

”Musta on hienoa, että ihmiset kokevat voivansa jutella täällä myös vaikeista asioista”, Katri kertoo.

Yhteistyö muiden paikallisten yrittäjien kanssa on myös tärkeä osa toimintaa. Kahvilassa ohjataan asiakkaita muiden kylän palveluiden pariin, eikä kaikkea pyritä tekemään itse.

”Tärkeintä on, että asiakas saa palvelun tästä kunnasta. Ei se ole minulta pois”, Katri sanoo.

Kahvilan toimintaa kehitetään jatkuvasti pienin askelin. Uusia tuotteita ja ideoita syntyy usein asiakkaiden ehdotuksista, kuten esimerkiksi suosittu peltipizza, jonka tekeminen alkoi asiakkaan ideasta.

”Jos joku ehdottaa jotain hyvää, niin kyllä mä yleensä ainakin kokeilen”, Katri toteaa.

Tulevaisuudessa tavoitteena on kehittää erityisesti kokous- ja tapahtumatoimintaa, jotta toimintaa saataisiin tasaisemmaksi ympäri vuoden. Suuria muutoksia ei kuitenkaan tavoitella.

”Ei kaikkea tarvitse tehdä kerralla. Tärkeintä on, että mennään eteenpäin omalla tavalla”, Katri summaa.

Katrin Cafen tarina osoittaa, että vastuullisuus voi rakentua hyvin yksinkertaisista asioista: ihmisten kohtaamisesta, hävikin vähentämisestä, yhteistyöstä ja halusta pitää huolta omasta yhteisöstä.

✍️ Santeri Halonen, Oulun yliopiston Kerttu Saalastin Instituutti

📷 Ville Salonen, Kehittämisyhtiö Witas Oy

Vastuullisuustarina perustuu yrityksen antamiin vastauksiin Kestävä Sydänsuomi -hankkeessa kehitettyyn vastuullisuustestiin yrityksille sekä haastattelurunkoon.

Kestävä Sydänsuomi

Kestävä Sydänsuomi -hanke lisää yrityksien sekä yrityskehittäjien ymmärrystä ja motivaatiota kestävää ja vastuullista liiketoimintaa kohtaan. Hanke edistää alueen yrityksien kyvykkyyttä vastuullisuusraportointiin, -viestintään ja -ohjelman luomiseen sekä sen toteuttamiseen. Hankkeessa jalkautetaan vastuullisuustyökaluja osaksi kehittäjäorganisaatioiden toimintaa. Hankkeessa luodaan vastuullisen ja kestävän liiketoiminnan kasvuohjelman sekä toimintamallin Sydänsuomessa-alueelle. Alueen kestävän kehityksen ja vastuullisen liiketoiminnan näkyväksi tekeminen on myös osa hankkeen toimintaa.

Kestävä Sydänsuomi -ryhmähanketta rahoittaa Euroopan unionin aluekehitysrahasto (EAKR) sekä Sydänsuomessa-alueen kunnat. Rahoituksen on myöntänyt Keski-Suomen liitto. Hanketta toteuttavat Kehittämisyhtiö Witas Oy, Kehittämisyhtiö Karstulanseutu Oy ja Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti (1.1.2025-31.12.2026).