Viitasaarella sijaitseva Hotelli Pihkuri on paikka, jossa vieraat kohdataan yksilöinä ja jossa yhteisöllisyys näkyy osana jokapäiväistä tekemistä. Aidosta palvelusta, paikallisesta yhteistyöstä ja välittämisen kulttuurista rakentuu myös yrityksen näkemys vastuullisuudesta.
Kun Hotelli Pihkurissa työskentelevä Annabel Mängli kuvailee työpäiviään, yksi asia nousee nopeasti esiin: kahta samanlaista päivää ei juuri ole. Päivän aikana voidaan vastaanottaa hotellivieraita, valmistaa ruokaa ravintolassa, auttaa matkailijoita tai ratkaista täysin yllättäviä tilanteita. Juuri työn monipuolisuus tekee siitä Annabelin mielestä kiinnostavaa.
”Ei voi ikinä tietää, millainen työpäivä on tulossa”, Annabel naurahtaa.
Monipuolinen arki näkyy myös siinä, miten vastuullisuus yrityksessä ymmärretään. Se ei ole erillinen ohjelma tai sertifikaatti, vaan ennen kaikkea tapa toimia ihmisten kanssa ja ratkaista eteen tulevia tilanteita.
”Meillä ei oikein ole vielä mitään valmista mallia vastuullisuuteen, vaan tehdään asioita pikkuhiljaa ja kehitetään sen mukaan, mitä arjessa tulee vastaan”, Annabel kuvailee.
Hotellissa asiakkaiden auttaminen ei pääty huoneen avaimen luovuttamiseen. Jos matkailijan auto hajoaa viikonloppuna, henkilöstö auttaa etsimään korjaamon. Jos ulkomaalainen matkailija tarvitsee apua paikallisten palveluiden löytämisessä, sitä pyritään järjestämään. Joskus apuun kutsutaan jopa omia läheisiä.
”Kyllähän me autetaan asiakkaita vähän kaikessa, mitä eteen tulee”, Annabel kertoo.
Monelle asiakkaalle juuri nämä tilanteet jäävät mieleen. Hotellissa uskotaan, että hyvä palvelu syntyy aidosta halusta auttaa eikä valmiista käsikirjoituksista.
Tämä näkyy myös asiakaspalautteessa. Kritiikkiä voi tulla rakennuksesta tai tiloista, mutta asiakaspalvelusta negatiivista palautetta tulee harvoin.
”Meillä pyörii vanha hyvä porukka, ja aika nopeasti huomaa, ketkä sopivat tänne ja ketkä eivät”, Annabel kuvailee.
Pienessä työyhteisössä jokainen osallistuu monipuolisesti hotellin arjen pyörittämiseen. Samalla työyhteisöön muodostuu vahva yhteishenki.
Annabel korostaa, että työpaikalla tärkeintä ei ole pelkästään ammattitaito, vaan myös sopivuus yhteisöön.
”Kyllähän kuka tahansa voi tehdä ruokaa keittiössä, mutta siinä pitää olla oikea ”henki” mukana”, Annabel sanoo.
Yhteisöllisyys näkyy myös siinä, miten uusia työntekijöitä ja harjoittelijoita otetaan mukaan toimintaan. Asiakkaatkin ottavat usein aktiivisesti osaa uuden henkilöstön kannustamiseen ja tutustuttamiseen.
Pienellä paikkakunnalla yhteistyö ulottuu myös hotellin seinien ulkopuolelle. Viitasaaren yrittäjät tuntevat toisensa ja apua uskalletaan pyytää.
”En kyllä tässä vaiheessa hirveästi pelkää pyytää apua”, Annabel kertoo.
Yksi Hotelli Pihkurin erityispiirteistä on halu säilyttää paikan oma luonne.
Kaikkea ei haluta modernisoida, vaikka siihen olisi mahdollisuus. Rakennuksen historiaa kunnioitetaan, ja osa hotellin viehätyksestä syntyy juuri siitä, että ympäristö näyttää ja tuntuu aidolta.
Hotellissa käytetään edelleen perinteisiä avaimia, käsinkirjoitettuja viestejä ja paperisia varauskansioita.
”Meillä on kaikki huoneet omilla avaimilla. Tuskin niitä ihan heti ollaan muuttamassa”, Annabel kertoo.
Rakennuksen historiallisia yksityiskohtia on myös pyritty säilyttämään. Esimerkiksi osa rakennuksen rakenteista ja arkkitehtuurista on suojeltu, mikä muistuttaa hotellin pitkästä historiasta.
Annabelin mukaan kaikkea ei tarvitse muuttaa moderniksi vain muuttamisen vuoksi.
”Modernia löytyy kyllä muualta, me halutaan pitää tämä tällaisena”, Annabel kuvailee.
Kestävä sydänsuomi -hankkeen yrityksille suunnatun vastuullisuustestin tekeminen herätti hotellissa myös uusia ajatuksia. Annabel koki, että vastuullisuus on aiheena paljon laajempi kuin mitä arjessa helposti tulee ajatelleeksi.
”Siinä vaiheessa tuli vähän sellainen olo, että paljon olisi vielä tehtävää”, Annabel kertoo.
Toisaalta hän muistuttaa, ettei kaikkea tarvitse tehdä kerralla.
Hotellissa on jo tehty käytännön toimenpiteitä energiatehokkuuden parantamiseksi esimerkiksi ilmalämpöpumppujen avulla, ja tulevaisuudessa tavoitteena on kehittää rakennuksia edelleen muun muassa ikkunoiden uusimisella. Käytetty paistorasva toimitetaan hyötykäyttöön, ja mahdollisuuksien mukaan suositaan kotimaisia tuotteita ja paikallisia yhteistyökumppaneita.
”Kunhan edes joskus tekee yksittäisiä asioita, niin se on jo hyvä alku”, Annabel toteaa.
Hotelli Pihkurin tarina muistuttaa, että vastuullisuus voi näyttää erilaiselta eri yrityksissä. Kaikilla ei ole valmiita ohjelmia, sertifikaatteja tai suuria investointeja.
Joskus vastuullisuus näkyy siinä, että asiakasta autetaan hankalassa tilanteessa, harjoittelija otetaan lämpimästi mukaan työyhteisöön tai vanhan rakennuksen historiaa vaalitaan tuleville sukupolville.
Hotelli Pihkurissa vastuullisuus rakentuu ennen kaikkea ihmisistä, yhteisöllisyydestä ja halusta tehdä asiat hyvin, omalla tavallaan ja askel kerrallaan.
Santeri Halonen, Oulun yliopiston Kerttu Saalastin Instituutti
📷 Ville Salonen, Kehittämisyhtiö Witas Oy






Vastuullisuustarina perustuu yrityksen antamiin vastauksiin Kestävä Sydänsuomi -hankkeessa kehitettyyn vastuullisuustestiin yrityksille sekä haastattelurunkoon.
Kestävä Sydänsuomi
Kestävä Sydänsuomi -hanke lisää yrityksien sekä yrityskehittäjien ymmärrystä ja motivaatiota kestävää ja vastuullista liiketoimintaa kohtaan. Hanke edistää alueen yrityksien kyvykkyyttä vastuullisuusraportointiin, -viestintään ja -ohjelman luomiseen sekä sen toteuttamiseen. Hankkeessa jalkautetaan vastuullisuustyökaluja osaksi kehittäjäorganisaatioiden toimintaa. Hankkeessa luodaan vastuullisen ja kestävän liiketoiminnan kasvuohjelman sekä toimintamallin Sydänsuomessa-alueelle. Alueen kestävän kehityksen ja vastuullisen liiketoiminnan näkyväksi tekeminen on myös osa hankkeen toimintaa.
Kestävä Sydänsuomi -ryhmähanketta rahoittaa Euroopan unionin aluekehitysrahasto (EAKR) sekä Sydänsuomessa-alueen kunnat. Rahoituksen on myöntänyt Keski-Suomen liitto. Hanketta toteuttavat Kehittämisyhtiö Witas Oy, Kehittämisyhtiö Karstulanseutu Oy ja Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti (1.1.2025-31.12.2026).
- Ville Salonen
- Projektipäällikkö | Kestävä Sydänsuomi
-
040 529 5070 -
ville.salonen@witas.fi
