Pihtiputaalla toimiva KirppisAsema on paikka, jossa vanhat tavarat löytävät uusia omistajia ja ihmiset syyn pysähtyä hetkeksi. Kirpputorin hyllyjen välissä liikkuvat tavaroiden lisäksi myös tarinat, kohtaamiset ja ajatus siitä, että käyttökelpoiselle tavaralle kannattaa antaa uusi mahdollisuus.
KirppisAsema Oy avattiin marraskuussa 2022. Yrityksen taustalla oli alun perin puolison pitkäaikainen haave omasta kirpputorista, mutta lopulta yrittäjäksi päätyi Kirsi Leppänen, jolla ei ollut aiempaa kokemusta kirpputoriyrittäjyydestä.
”Enhän minä ollut koskaan mikään suuri kirpparikiertelijä. Tämä kaikki on tullut opeteltua työn kautta”, Kirsi kertoo.
Taustaltaan Kirsi on lähihoitaja, ja ennen yrittäjyyttä hän työskenteli varhaiskasvatuksessa Pihtiputaan kunnalla. Yritystoiminnan käynnistyminen tarkoitti lopulta myös irtautumista vakituisesta työstä.
Vaikka yrittäjyys on ollut välillä raskasta, työ on osoittautunut merkitykselliseksi.
”Minulle tulee asiakkaista niin hyvä fiilis. Kun ihmiset sanovat, että täällä on mukava käydä, niin tulee tunne, että tällä työllä on oikeasti tarkoitus”, Kirsi kuvailee.
KirppisAsemalla vastuullisuus näkyy erityisesti kierrättämisessä ja tavaroiden uudelleenkäytössä. Yrityksessä pyritään hyödyntämään mahdollisimman paljon jo olemassa olevia materiaaleja ja välttämään turhaa kulutusta.
”Kaikki mitä pystyn kierrättämään, minä kierrätän”, Kirsi kertoo.
Esimerkiksi vanhoja papereita käytetään uudelleen hintalappujen pohjina, asiakkaiden tuomia sanomalehtiä hyödynnetään pakkausmateriaalina ja jopa käytetyt jätesäkit otetaan talteen uutta käyttöä varten. Yrityksen toiminta perustuu ajatukseen siitä, että tavaroilla voi olla pitkä elinkaari ja uusi merkitys toiselle ihmiselle.
”Toisen roska on toisen aarre. Se pitää tässä työssä todella hyvin paikkansa”, Kirsi sanoo.
Myös asiakkaat osallistuvat vastuulliseen toimintatapaan. Osa tuo kirpputorille esimerkiksi paperikasseja uudelleenkäyttöön, ja moni asiakas innostuu kierrättämisestä keskustelujen kautta.
”Yritän kannustaa ihmisiä vaatteiden ja tavaroiden kierrättämiseen ja kirppismyyntiin. Vaikka tavara ei ole itselle enää tarpeellinen, voi se olla toiselle juuri sitä mitä hän tarvitsee”, Kirsi kertoo.
KirppisAsema ei ole vain paikka tavaroiden myymiselle ja ostamiselle, vaan myös tärkeä kohtaamispaikka. Erityisesti pienellä paikkakunnalla yhteisöllisyys näkyy arjessa vahvasti.
”Monelle tämä on päivän tai viikon kohokohta. Tänne tullaan myös juttelemaan ja tapaamaan tuttuja”, Kirsi kertoo.
Kirpputorin yhteydessä toimii myös pieni kahvila, jossa myydään paikallisten leipojien valmistamia tuotteita. Tuoreet sämpylät, pullat ja leivonnaiset ovat löytäneet oman vakiintuneen asiakaskuntansa.
”On hienoa, että ihmiset käyvät hakemassa paikallisten tekemiä tuotteita ja että tällainen toiminta pystyy jatkumaan täällä”, Kirsi kertoo.
Yrityksessä on pyritty huomioimaan myös energiankäyttöä. Suuren tilan lämmitystä on pyritty optimoimaan muun muassa ilmalämpöpumpun avulla, ja tilojen lämpötilaa pidetään tarkoituksella hieman viileämpänä etenkin talviaikaan.
”Asiakkaat tulevat talvivaatteissa, joten ei täällä tarvitse olla liian kuuma. Samalla säästyy energiaakin”, Kirsi toteaa.
Vastuullisuustestissä yrityksen vahvuuksiksi nousivat erityisesti kierrätys, jätteiden lajittelu, paikallisuuden huomioiminen sekä asiakkaiden tasapuolinen kohtelu. Myös asiakkaiden palautteeseen reagoiminen koettiin tärkeäksi osaksi toimintaa.
KirppisAseman toiminnassa näkyy vahvasti myös ajatus matalasta kynnyksestä. Asiakkaiden ei tarvitse tulla paikalle ostamaan mitään, tärkeintä on, että ihmiset kokevat olonsa tervetulleiksi.
”Olen monelle sanonut, että meille saa tulla vaikka joka päivä. Ei täällä ole ostopakkoa”, Kirsi kertoo.
Yritys tarjoaa myös erilaisia käytännön palveluita, jotka ovat syntyneet asiakkaiden tarpeista. Yksi niistä on pyykinpesupalvelu, jota hyödyntävät erityisesti mökkiläiset ja alueen asukkaat.
”Viime talvena joillakin kyläläisillä loppui omista kaivoista vesi. Silloin ihmiset kävivät meillä pesemässä pyykkiä. Onhan sekin aika tärkeä palvelu pienellä paikkakunnalla”, Kirsi pohtii.
Vaikka yrittäjyys on pitkälti yksin tekemistä, Kirsi suhtautuu tulevaisuuteen rauhallisesti. Suurten kasvusuunnitelmien sijaan tavoitteena on säilyttää toiminta sellaisena, että työ pysyy mielekkäänä ja oma jaksaminen kunnossa.
”Tärkeintä on, että KirppisAseman tämänhetkiset palvelut säilyy ja jatkuu. Ja että asiakkaiden on helppo tulla tänne ja heille jää hyvä fiilis käynnistä”, Kirsi sanoo.
KirppisAseman tarina muistuttaa, että vastuullisuus ei aina synny suurista investoinneista tai näyttävistä kampanjoista. Joskus se rakentuu pienistä teoista, tavaroiden uudelleenkäytöstä ja siitä, että ihmisille halutaan luoda paikka, jossa on hyvä olla.
Santeri Halonen, Oulun yliopiston Kerttu Saalastin Instituutti
📷 Ville Salonen, Kehittämisyhtiö Witas Oy





Vastuullisuustarina perustuu yrityksen antamiin vastauksiin Kestävä Sydänsuomi -hankkeessa kehitettyyn vastuullisuustestiin yrityksille sekä haastattelurunkoon.
Kestävä Sydänsuomi
Kestävä Sydänsuomi -hanke lisää yrityksien sekä yrityskehittäjien ymmärrystä ja motivaatiota kestävää ja vastuullista liiketoimintaa kohtaan. Hanke edistää alueen yrityksien kyvykkyyttä vastuullisuusraportointiin, -viestintään ja -ohjelman luomiseen sekä sen toteuttamiseen. Hankkeessa jalkautetaan vastuullisuustyökaluja osaksi kehittäjäorganisaatioiden toimintaa. Hankkeessa luodaan vastuullisen ja kestävän liiketoiminnan kasvuohjelman sekä toimintamallin Sydänsuomessa-alueelle. Alueen kestävän kehityksen ja vastuullisen liiketoiminnan näkyväksi tekeminen on myös osa hankkeen toimintaa.
Kestävä Sydänsuomi -ryhmähanketta rahoittaa Euroopan unionin aluekehitysrahasto (EAKR) sekä Sydänsuomessa-alueen kunnat. Rahoituksen on myöntänyt Keski-Suomen liitto. Hanketta toteuttavat Kehittämisyhtiö Witas Oy, Kehittämisyhtiö Karstulanseutu Oy ja Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti (1.1.2025-31.12.2026).
- Ville Salonen
- Projektipäällikkö | Kestävä Sydänsuomi
-
040 529 5070 -
ville.salonen@witas.fi
