Ihmisläheinen yrittäjä löysi Kivijärveltä elämänsä tilaisuuden

“Ensimmäiset kaksi talvea mä mietin, että oonkohan tehnyt ihan oikean ratkaisun”, kertoo Kivijärvelle muuttanut Anne Hakkarainen ensimmäisistä vuosistaan seudulla.

Nykyisin epäilys on kuitenkin jo kaukana takana. Kivijärveltä löytyy kaikki hyvän elämän edellytykset: merkityksellinen työ, puoliso ja koti.

Paljasjalkainen kivijärveläinen Anne tunnetaan nykyisin Villipeura Oy:n yrittäjänä. Hannunkiven lomakylässä vierailijolle on tarjolla niin majoitusta, kahvila, monenlaisia hyvinvointipalveluita ja muita aktiviteetteja.

Aina elämä Kivijärvellä ei ole maistunut. Peruskoulun jälkeen tie vei mm. Jyväskylän, Helsingin ja Heinolan kautta kansainvälisempiin piireihin Osloon ja Kööpenhaminaan. Suuri maailma houkutteli puoleensa.

 “Sitten yksi yö isä soitti, ja sanoi että oli juuri ostanut Hannunkiven avainpalveluyrityksen ja tarvitsisi kielitaitoista asiakaspalvelijaa Kivijärvelle, joten keräsin kimpsut ja kampsut ja tulin tänne”, Anne kertoo

 

Ei maaseudun ja kaupunkien vastakkainasettelulle

Puheesta selviää, että Anne ei selvästi pidä kaupunkien ja maaseudun vastakkainasettelusta. Joko-tai -henkilön sijaan hän on enemmän sekä-että -tyyppiä. 

“On kiva käydä kaupungissa ja kulttuuripalveluissa, se on hyvää vastapainoa tälle elämälle. Hetken siellä käy ostoksilla, elokuvissa tai teatterissa”

Kivijärven hyviksi puoliksi Anne listaa luonto-aktiviteetit, turvallisuuden ja yhteisöllisyyden sekä tilan tunteen. Lainkaan huono asia ei ollut sekään, kun suurkaupungista Kivijärvelle muuttaessa lapsen päiväkoti vaihtui 300 lapsen päiväkodista 15 lapsen malliin.

Sen Anne toteaa, että jos Kivijärvelle haluaa muuttaa, jostain täytyy luopua. Maaseudun rauhaa ja kaupungin mahdollisuuksia ei saa samassa paketissa.

Yrittäminen pohjoisessa Keski-Suomessa on Annelle elämänsä tilaisuus. Onhan toki haasteitakin. Esimerkkinä Anne mainitsee tukkutilaukset: jos jotain unohtuu, sitä pitää todennäköisesti hakea itse Jyväskylästä saakka.

Koronavirus on tuonut jotain hyvääkin arjen työhön. Erityisesti keväällä 2020 oli aikaa ajatella, ja miettiä toiminnan kehittämistä. Uusi suunnitteilla oleva Kivijärvi Resort mahdollistaisi paljon uutta toimintaa useille yrittäjille.

Annen mukaan paikka on pidettävä niin houkuttelevana, että tällaista kohdetta haluavat valitsevat sen kaikista tuhansista mahdollisista paikoista. 

“Meidän kahvila- ja ohjelma- sekä hyvinvointipalvelut tukevat hienosti toisiaan ja tärkeää on myös informoida vieraillemme kaikesta mitä ympärillämme tapahtuu ja muiden yrittäjien toimista ja tuotteista. Rennossa välittömyydessä on valttimme näillä erämaa-alueilla ”, Anne pohtii.