Sydänsuomen alueen yrittäjät ovat osoittaneet uskomatonta yhteistyökykyä ja sitoutumista luontomatkailun brändi- ja viestintäsuunnitelman kehittämisessä. Työ on sujunut saumattomasti ja ilolla yhdessä tehden. Vaikka tämän suunnitelman laatiminen aloitettiin virallisesti 29.4., alueen brändityö on ollut käynnissä jo vuosia. Tämä suunnitelma nojaa vahvasti aiempaan pohjatyöhön, tarinaan ja alueen visioon.
Yhteistyön voimaa ja luovuutta
Prosessi käynnistettiin, kun kokoonnuimme Wiitatuvalle kaikille avoimeen työpajaan. Tämän jälkeen pidimme vapaaehtoisen työryhmän kanssa useita etäpalavereita ja työstimme suunnitelman sisältöä yhdessä jaetun Google-dokumentin kautta. Suunnitelman taitto ja kuvitus viimeisteltiin Anne Kalliolan (Kalliola la Land Oy) toimesta. Valmis suunnitelma julkaistiin 28.5. Kyyjärvellä, Kyyjärvi Campingissa. Paikalla oli Sudänsuomessa alueen matkailuyrittäjiä ja kuntapäättäjiä.
Haluamme kiittää kaikkia mukana olleita rohkeasta verkostoitumisesta ja yhteistyöstä. Vaikka Mikko Kalliola Kalliola La Land Oy:stä vastasi suunnitelman kokoamisesta, työ tehtiin aidosti yhteistyönä.
”Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, ja nyt sitten tämän suunnitelman jalkauttaminen alkaa,” Mikko toteaa.
Tervetuloa mukaan yhteiseen viestintään
Kaikki ovat tervetulleita liittymään yhteiseen viestintään. Helpoiten mukaan pääset kun tutustut tähän suunnitelmaan ensin (linkki alla). Sen sivuilta löytyy myös yhteystiedot ja ohjeet kuinka hyödyntää tätä omassa arjessa.
Tämä suunnitelma on tarkoitettu tutustuttavaksi ja sovellettavaksi kaikille Sydänsuomen alueella toimiville matkailuyrityksille, kuntapäättäjille, asukkaille ja aktiiveille. Tämä ei pidä sisällään salassapidettävää aineistoa ja mitä laajemmalle tämä leviää, sitä paremmin Sydänsuomen matkailubrändi tunnetaan.
Suunnitelman ensimmäinen vaihe on saattaa se alueen toimijoiden tietoisuuteen.
”Jos nyt saadaan kuntapäättäjät ja matkailuyrittäjät hetkeksi pysähtymään ja vaikka selailemaan tämä läpi, niin todennäköisyydet alueen yhtenäisen matkailubrändin vahvistamiselle paranevat huomattavasti,” Mikko sanoo.
Tutustu tästä Sydänsuomen brändi- ja viestintäsuunnitelmaan.
Nämä toimenpiteet Sydänsuomessa mahdollistaa Sydänsuomen luontomatkailun kasvuohjelma -hanke, joka on Euroopan unionin osarahoittama. Rahoituksen myöntää Keski-Suomen liitto.