Unohtumaton loppukesä Karstulassa – Sydänsuomi-seikkailun muistelua

Muutimme kumppanini Jennan kanssa kuukaudeksi asumaan pieneen n. 4000 asukkaan Karstulaan, jonka keskus sijaitsee seitsemisen kilometriä syrjässä Kokkolantieltä. Olemme kumpainenkin kaupunkien kasvatteja, ja asuminen pienellä paikkakunnalla maaseudun ympäröimänä oli kummallekin jotain uutta. Pieni rauhallinen puurakennuskeskittymä järvien välissä tarjosi siis meille sellaista eksotiikkaa, joka voi olla monelle täysin arkipäiväistä.

Jenna istuu rannalla katsellen auringonlaskua

Olimme päättäneet pitää elokuun lomakuukautena, joten pystyimme elämään Karstulassa huoletonta ja melko aikataulutonta arkea. Päiviin löytyikin runsaasti aikaa tutustua uuteen ihanaan ympäristöömme! Näin jälkikäteen ajateltuna pari vapaaehtoisprojektia olisi voinut olla mukava keino tutustua läheisemmin paikallisiin, mutta olemme edelleen sitä mieltä, että lomavalintamme oli ehdottomasti hyvä ja oikea.

Sateisen ja univajeisen saapumispäivän jälkeen elämämme asettuivat pian uomiinsa. Loppukesäinen Karstula oli meille virkistäviä pyöräretkiä, lempeitä kävelylenkkejä järvien rannoilla sekä sorateillä, nopeita pulahduksia viilenevään Pääjärveen, pitkiä hitaita aamuja Kruukkilan pihassa, perusteellista ruoanlaittoa iltojen hämärtyessä ja rauhan löytämistä sisältä ja ympäriltä.

Mielenrauha oli mukana yllättävän usein keskusteluissamme. Pohdimme Jennan kanssa monesti, miten haluaisimme käyttää aikaamme ja mitä tunteita siihen liittyen meissä on herännyt. Yhä uudestaan ja uudestaan pohdimme kuinka tulisi nauttia siitä, että voi uppoutua siihen, mitä milloinkin on tekemässä. Oli se sitten vaikka lepäämistä. Muistuttelimme toisiamme siitä, ettei pitäisi murehtia syystä tai toisesta toteuttamatta jääneitä päiväsuunnitelmia. Olimmehan niinä päivinä kuitenkin käyttäneet aikaamme itsellemme sillä hetkellä hyvältä ja merkitykselliseltä tuntuneisiin asioihin, ja se on tärkeintä – osata kuunnella itseään ja toisiaan.

Kaupunkilaisina meitä viehätti kesäisessä Karstulassa vähemmän yllättäen erityisesti aito maaseudun rauha ja keskustaa ympäröinyt kaunis perisuomalainen luonto metsineen ja järvineen. Rakastuimme sympaattiseen pikkukuntaan siinä määrin, että voisimme ihan hyvin muuttaa ainakin väliaikaisesti sinne työskentelemään ja elelemään. Olisi myös kiinnostavaa tehdä visiitti Karstulaan keskellä talvea, jolloin paikka näyttäytyisin kelien puolesta aivan eri valossa. Vietä kesä Sydänsuomessa -kampanja teki siis meidän osalta tehtävänsä, vaikkemme olekaan Karstulasta kämppiä ihan vielä selailemassa.

Jenna kutoo mattoa

Haluaisimme kiitellä kampanjan tekijöitä hyvistä järjestelyistä, Karstulassa meitä autelleita ihmisiä sekä leppoisaa kämppistämme Maria, jonka kanssa oli ihana jakaa kokemuksia ja tehdä yhdessä juttuja meille kaikille uudessa paikkakunnassa.

Meidän lempparit Karstulassa:

  • Käsityötalo ihan keskustassa. Jenna vuokrasi täältä mattopuut ja kutoi itselleen värikkään maton.
  • Lossin uimaranta Pääjärven rannalla. Tarjosi piristystä aina kun sitä tarvitsi, ja näimme eräänä yönä saunoessamme revontulia!
  • Kaikkea On -kirppis. Ihminen on siitä tyhmä olento, että se jättää läjäpäin tavaraa jälkeensä. Täältä saa kaikkea uusiokäyttöön.
  • Kirkkovuoren näköalatorni ja laavu. Upein laavu missä olemme ikinä vierailleet.Petteri poseeraa keskellä metsää