Koskettava kajakkiretki Karstulan Pääjärvellä

Henkilökohtainen kohokohtani koko elokuussa oli kajakkiretki Pääjärvelle. Vuokrasimme kajakit Karstulan Evankeliselta Opistolta, ja saimme meloa niillä koko illan miten halusimme, kunhan tavarat ja avain olivat paikoillaan seuraavaan päivään mennessä. Itse en ollut kertaakaan kajakkia käyttänyt. Myönnettäköön, että fiilikseni olivat aluksi aika alhaalla kipeästä olkapäästä johtuen ja lähdin retkelle hiljaa murjottaen. Lihasten lämmettyä ja kivun hävittyä alkoi kuitenkin meno maistumaan minullekin.

Petteri poseeraa kajaakin melan kanssa

Järven selkää kyntäessä nälkä saapui nopeasti. Aloimmekin etsiä mukavaa saarta, johon rantautua evästortilloja väsäämään. Tuurimme oli hieman kehno, sillä ideaalein saari tähän nuotiopaikkoineen oli jo retken alussa ohitettu. Kun meloimme saarelta saarelle, huomasimme niiden olleen mökkeilijöiden valloittamia. Autiolle saarelle halusimme ehdottomasti päästä, ja sellainen löytyi lopulta toista tuntia kestäneen etsinnän jälkeen. Tupsahdimme piskuiselle tiheäkasvustoiselle luodontapaiselle, joka tarjosi suojaa. Aurinko oli jo matalalla sieltä lähtiessämme, ja retken taianomainen osuus alkoikin siitä.

Ensin saavuimme kohtaan, jossa äänemme kimpoilivat vedestä ja rannanmuodoista siten, että ääntelyihimme vastasi täydellinen voimakas kaiku vajaan sekunnin viiveellä. Aivan kuin rannalla olisi ollut näkymätön matkija, joka toisti täsmällisesti kaiken mitä huudahdimme. Emme olleet koskaan kokeneet vastaavaa eikä etenemisestä meinannut kaikua ihmetellessä tulla mitään. Kun sitten jatkoimme matkaa, alkoi aurinko värjätä peilityyntä järvenpintaa ja taivasta pilvineen erilaisin kellertävin, punertavin ja sinertävin sävyin. Rantojen ja retkikaverin piirteet alkoivat hämärtyä ja tietoisuus hiljaisuudesta kohota. Illan rauhaan teki pieniä jälkiä vain melan verkkainen liike vedessä. Tajusimme todistavamme luonnon sellaisessa tilassa, jota retkeilijät pyrkivät matkoillaan tavoittelemaan ja matkailumarkkinoijat esitteisiin tallentamaan. Kännykät olivat ikävä kyllä tuolloin käden ulottumattomissa.

Ruokatauko metsässä

Pelkkä upean värikäs auringonlasku esteettömältä katselupaikalta olisi ollut aivan riittävästi unohtumattomaan luontoelämykseen, mutta tämän lisäksi kuu päätti vielä nousta tervehtimään meitä horisontin takaa. Ja kaiken kruununa lähistöllä uiskennellut joutsen päätti nousta lentoon kajakkini edestä. Joutsen tarvitsee pitkän juoksun saadakseen riittävästi nostetta valtavien siipiensä alle. Siipien liikkeistä kuului vahvoja humahduksia, kun iso lintu kiihdytti vauhtiaan. Lopulta joutsen nousi ilmaan ja teki ilmassa kaarron minusta katsottuna vasempaan. Siinä hetkessä oli päivänselvää, miksi juuri joutsen on Suomen kansallislintu ja miksi Finnair on ottanut sen tunnuksekseen.

Aurinko painui horisontin taakse, ja elämyksistä haltioituneina jatkoimme matkaa vauhtia kiihdyttäen. Rantaan pääsimme juuri pimeän laskeutuessa – meillä kun tahtoo nämä retket aina venyä ja puuhailu painottua illan sekä yön tunneille.