Juho arvostaa Sydänsuomen ruuhkattomuutta

"Elämä on edullista täällä. Esimerkiksi ison kaupungin keskustakaksion hinnalla saa täältä 2000-luvulla rakennetun omakotitalon"

Julkaisija Kehittämisyhtiö Karstulanseutu Oy

Luotu 28.10.2021
Muokattu viimeksi 29.10.2021
“Elämä on edullista täällä. Esimerkiksi ison kaupungin keskustakaksion hinnalla saa täältä 2000-luvulla rakennetun omakotitalon”, sanoo Juho.. Avaa kuva“Elämä on edullista täällä. Esimerkiksi ison kaupungin keskustakaksion hinnalla saa täältä 2000-luvulla rakennetun omakotitalon”, sanoo Juho.
“Elämä on edullista täällä. Esimerkiksi ison kaupungin keskustakaksion hinnalla saa täältä 2000-luvulla rakennetun omakotitalon”, sanoo Juho.

"Vietätkö mieluummin aikasi liikenneruuhkassa tai kauppajonossa vai perheen, ystävien ja harrastusten parissa?"

Tätä pohtii Juho Tenhunen, Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan tekninen johtaja. Juholle oma vastaus on selkeä.

"Arvostan ruuhkattomuutta. Kun asuin esimerkiksi Jyväskylässä, bussilla työmatkaan meni 40 minuuttia. Nyt pääsen samassa ajassa kotiovelta kesämökille ja ehdin sytyttämään ensimmäisen pesällisen rantasaunan kiukaaseen."

Miehen äänestä kuulee, että hän nauttii elämästä Sydänsuomessa. Juholta löytyy myös vakuuttavia perusteluja asumisesta pikkaisen paremmassa periferiassa.

"Elämä on edullista täällä. Esimerkiksi ison kaupungin keskustakaksion hinnalla saa täältä 2000-luvulla rakennetun omakotitalon", sanoo Juho.

Harrastaminen on myös huokeaa.

Sulkapallo-, lätkä- tai ratsastustunneista ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi. Sivuun jää sievoinen summa, jota voi hyödyntää vaikkapa vapaa-ajan vempeleiden hankkimiseen. Ei ole sattumaa, miksi Sydänsuomestakin löytyy ihmisiltä mönkijöitä tai kelkkoja.

"Eikä tänne muuttaminen vaadi teatterielämyksistä tai vastaavista luopumista. Päinvastoin täällä asuminen tarjoaa enemmän. Kun muu eläminen on edullista, teatterireissulla Jyväskylään voi varata vaikkapa hotellihuoneen!" kertoo Juho.

Se jos jokin on arjen luksusta.

Minun kotikuntani Viitasaari - Nuoret kertovat, mikä on parasta kotikunnassa