Siirry suoraan sisältöön

Sydänsuomessa

Sydänsuomessa asukastarina: Löytöläntytär Marja ja muuttuva maaseutu

Muutosten tuulia

Marja Suominen, Löytöläntytär, asuu perheineen maatilalla, jossa elettiin vielä hetki sitten karjan rytmissä. Vuodenvaihteessa tuotantoeläimet lähtivät, ja samalla päättyi yksi pitkä ja merkityksellinen elämänvaihe. Marjan puoliso on siirtynyt maatilan töistä metsäkoneen kuljettajaksi lähialueelle.
 
Vaikka muutos on merkinnyt myös taloudellista sopeutumista, eläintuotannon päättyminen on vapauttanut aikaa ja tilaa pohtia, millaista elämää vanhan maatilan ympärille voisi seuraavaksi rakentua.
 
Muutos merkitsi luopumista tutusta arjesta ja antoi samalla tilaa katsoa eteenpäin.
Pellot ovat vuokralla, mutta ympärillä avautuu yhä laaja metsä ja vanha pihapiiri rakennuksineen. 
 
Tällä maatilalla on sukupolvien aikana asunut paljon väkeä, ja pihapiirissä on eletty myös useamman sukupolven yhteistä arkea. Marjan puoliso on kasvanut tilalla ja elänyt tätä aikaa itsekin. Viimeiset 15 vuotta pihapiiri on kuitenkin ollut lähinnä heidän oman ydinperheensä koti. 
 
Nyt elämäntilanteen muuttuessa on herännyt ajatus siitä, voisiko pihapiiri tulevaisuudessa jälleen avautua jaetummalle elämälle.

Elämää kotitilan rytmissä

Marjan arki ja työ kietoutuvat tiiviisti yhteen. Kotitila, metsä ja vuodenkierto muodostavat kehyksen niin elämälle kuin yritystoiminnallekin. Luonto ei ole hänelle tausta, vaan aktiivinen osa arkea ja tapa kohdata ihmiset.
Marjan yritystoiminta kumpuaa rakkaudesta tarinoihin, luontoon ja arjen juhlavuutta kohtaan sekä halusta pysähtyä elämän pienten ja suurten ihmeiden äärelle. Hän kutsuu ihmisiä syvän rentouden, läsnäolon ja kuuntelemisen tilaan – kehon, mielen ja ympäristön äärelle.
 
Työssään Marja yhdistää tietoisuustaitoja, joogaa, kehollista työskentelyä ja luontoyhteyttä. Hän ohjaa joogaa, luontohetkiä ja retkiä, tekee hemmotteluhoitoja sekä järjestää kehärummun ja laulun siivittämiä äänimatkoja. Verkkovalmennuksissaan hän kuljettaa samoja teemoja osaksi ihmisten omaa arkea: pysähtymistä, kehon kuuntelemista, tietoista läsnäoloa ja lempeämpää tapaa elää. 
 
Kaikkea Marjan tekemistä yhdistää ajatus siitä, ettei luontoyhteys tarkoita vain metsään lähtemistä. Sen voi löytää myös levon hetkissä, kehon viesteissä, omassa sisäisessä maailmassa ja metsän hiljaisissa kuiskauksissa.

 

Pientilallisuuden ja jaetun arjen haave

Kun eläinasukkaat muuttivat muualle, vapautui tilalla sekä tilaa että aikaa. Pihapiiri hiljeni hetkeksi, ja juuri siinä hiljaisuudessa heräsi ajatus siitä, voisiko paikka tulevaisuudessa avautua myös uusille asukkaille – ja tuoda mukanaan jaettua arkea, lasten naurua, leikkikavereita ja yhteisiä hetkiä.
 
Marjan toiveissa on yhteisöllinen, osallistava pientilallisuus. Elämäntapa, jossa omavaraisuus ja käsillä tekeminen voisivat olla osa arkea – mutta jossa kaikkea ei tarvitse tehdä yksin. Jaetussa arjessa työtaakka kevenee ja mahdollisuudet kasvavat: syntyy tilaa levolle, luovuudelle ja yhdessäololle.
 
Pihapiirin pieni talo nähdään osana tätä haavetta. Se kaipaa kunnostusta ennen uusia asukkaita, ja Marja pohtii, voisiko löytyä joku, joka haluaisi tarttua remonttiin ja elää samalla osana maatilan arkea. Ei urakkana, vaan yhteisenä vaiheena, jossa asuminen ja tekeminen kulkevat rinnakkain.
 
Haave ei ole kokovuotinen yhteisö tai tiivis kommuuni. Pikemminkin tulevaisuuden pihapiiri voisi olla paikka, jossa asutaan ajoittain. Ihmisiä, jotka jakavat saman arvomaailman, osallistuvat yhteiseen tekemiseen ja juhlistavat arjen hetkiä yhdessä – mutta joilla on myös oma elämänsä ja oma paikkansa muuallakin.
 
Tällainen malli antaisi tilaa erilaisille elämäntilanteille ja elämän muutoskohdille.
Marjan tarina ei ole valmis ratkaisu tai tarkkaan määritelty suunnitelma. Se on avoin mahdollisuus ja suunta, jota kohti kuljetaan tunnustellen. Se kertoo siitä, miten maaseudulla asuminen voi olla jaettua arkea, jaettuja juhlia ja tilaa elää maalla – yhdessä, mutta omilla ehdoilla. Ja ennen kaikkea siitä, että elämä maalla voi muuntua ajan ja elämäntilanteiden mukana, säilyttäen silti juurensa ja merkityksensä.